A day with Sampdoria

Englantilainen Cambridgen ja Harvardin yliopistoissa itsensä kouluttanut Tim Parks muutti naisensa perässä Veronaan vuonna 1981 ja rakastui kaupungin ehdottomaan ykkösseura Hellas Veronaan. Hänen paikkansa vakiintui pahamaineiseen Hellas Veronan Etelä-päätyyn Italiassa lähes kaikkien vihaamien Brigante Gialloblun kannattajajäsenten sekaan. Parks päätti kirjoittaa Hellaksesta ja sen kannattajista kirjan ja kaudella 2000-2011 hän seurasikin jokaisen Hellaksen vierasottelun paikanpäältä. Syntyi mielestäni yksi parhaista jalkapalloaiheisista kirjoista, A Season With Verona, jolle tämän kirjoitukseni otsikko on jonkinlainen kunnianosoitus. Kirjan luettuani itselläni on ollut pienimuotoinen haave päästä seuraamaan jotain Italian vieraspeliä joukkueen muiden kannattajien kanssa. Kyseessä on kannattajanäkökulmasta kirjoitettu kirja, jossa on useita asiavirheitä. Mitään syvällistä jalkapalloanalyysiä on turha toivoa, mutta matkailusta ja Italialaisesta jalkapalloilusta pitäville kirja on kyllä must see osastoa.

Ajat Italiassa ovat kuitenkin muuttuneet radikaalisti viimeisen 15-vuoden aikana. Kaudeksi 2009-2010 Italian sisäministeri toi uudistuksena kannattajien henkilökortin, Tessera Di Tifosin. Tuosta hetkestä lähtien stadionien vierassektoreihin ei ole päässyt ilman kyseistä tesseraa. Korttia ei alunperinkään jaettu kaikille pahamaineisille kannattajille ja kyseinen tessera on myös mahdollista menettää, jos kannattaja käyttäytyy poliisin mukaan liian uhkaavasti tai rikkoo sääntöjä. Kannattajat reagoivat ymmärrettävästi vihamielisesti tesseraan ja sen julkaisua seuraavat vuodet olivat Italian kannattajahistorian synkintä aikaa katsomotunnelman kannalta, sillä joukkueiden vieraskannattajien määrä protestien vuoksi väheni dramaattisesti. Pikku hiljaa kannattajat ovat alistuneet tesseralle, joskin yhä edelleen lähes vuosittain nähdään seurojen kannattajien yhdessä organisoimia mielenosoituksia tesseran poistamiseksi.

Italiassa seurojen kannattajien välinen ystävyysverkosto on iso ja monimutkainen koukero, jota en voi väittää itsekkään tuntevani läheskään täydellisesti. Ehkä tunnetuin ja vanhin seurojen välinen ystävyyssuhde on Genoan ja Napolin kannattajien välillä. Kyseessä ei suinkaan ole ainoa kannattajien välinen läheinen yhteistyö. Viime sunnuntaina Parma ja Genoa kohtasivat Serie A:ssa Parman Stadio Ennio Tardininilla. Parman ja Sampdorian ultrilla on yli 20-vuotta kestänyt yhtäjaksoinen ystävyyssuhde ja käsittääkseni ensimmäistä kertaa vuosioon vierassektori avattiin kaikille kannattajille avoimeksi. Sampdorian ja Parman kannattajat järjestivät yhdessä jalkapallofestivaaliksi nimetyn tapahtuman ottelua ennen ja Sampdorian seura lupasi hoitaa heidän kannattajiensa katsomonosan turvallisuuspuolen.

Itse luin ohimennen uutisen mahdollisuudesta ostaa liput kyseiseen otteluun ilman tesseraa, mutta syystä tai toisesta en noteeranut sitä suuremmin. Sampdorian edellisessä kotipelissä Chievo Veronaa vastaan Sampdorian Curvaan levitettiin kuitenkin isoja lakanoita, joissa kehotettiin kaikkia lähtemään Parmaan seuraamaan ottelua. Sampdorian kannattajilla on muuten ystävyyssuhde myös blogin alussa mainittujen Hellas Veronan kannattajien kanssa, ja ottelun lopussa laulettiinkin yhdessä toimin Chievoa Serie B:n ja Hellas Veronaa ylistäviä lauluja.

Lippujen osto otteluun kävi sutjakasti lottomatican toimipisteessä. Kuljetus Parmaan olikin sitten hieman vaikeampi urakkka, mutta hoitui parin mukavan sattuman myötä. Ystäväni hollantilainen Maarten tuntee vahvoja sympatioita Sampdoriaa kohtaan, koska hänen merimies-isänsä on aikoinaan asunut muutaman vuoden Genovassa ja kannattaa intohimoisesti Sampdoriaa. Näin ollen intohimoisen jalkapallomiehen puhuminen mukaani ei ollut vaikea urakka. Maarten asuu yhteiskämpässä Genoan Curvaan kausikortin omaavan Paolon kanssa. Paolo taas pelaa jalkapalloa samassa joukkueessa Sampdorian Curvassa majailevan Matteon kanssa. Matteo taasen tunsi Sampdorian Fedellissimi-kannattajaporukan johtajia, joille hän soitti ja kyseli onko ok, jos minä ja Maarten tulemme porukan mukana katsomaan matsia. He eivät nähneet tässä mitään ongelmaa ja näin ollen sunnuntai-aamuna klo 8.30 suuntasimmekin kohti tapaamispaikaksi sanottua baaria, joka sijaitsee aivan Fedellissimi porukan klubitalon vieressä.

Lähtöhetkeksi oli sovittu 9.30, mutta italialaiseen tapaan pääsimme lopulta matkaan tunnin suunniteltua myöhemmin, koska jengiä valui paikalle pikku hiljaa. Me olimme Maartenin kanssa lähes ensimmäiset paikalla olleet; sana porukan sisällä oli kiertänyt, sillä pari kanssamme paikalle saapunutta tulivat välittömästi kyselemään meiltä, olemmeko me ne kaksi ”stranieria”, jotka tulevat kanssamme samalla bussilla. Nopeiden esittelyjen jälkeen miehet osoittautuivat hienoiksi ihmisiksi ja sanoivat, että seuraatte sitten vain meitä, ettette eksi matkan aikana mihinkään. Hieman yllättäen lähes tulkoon jokainen 50-päisen bussin matkustaja puhui ainakin auttavasti englantia ja moni sanoikin, että haluaa harjoitella englantia, joten keskustelumme käytiin pääsääntöisesti muulla kielellä kun italiaksi.

Italiassa kannattajaporukat ovat äärimmäisen strukturoituja ja koitin pitää kovasti kunnioituksen mielessä ja olla sanomatta mitään typerää. Ennen bussin lähtöä bongasin Fabio Bazzanin paidassa tupakkaa polttelevan kaverin. Kävin sanomassa, että Bazzani oli aikoinaan kova kaveri mättämään maaleja ja hänen yhdessä Francesco Flachin kanssa muodostama kärkipari aikoinaan yksi sarjan parhaista. Flachin nimen sanottuani ansaitsin viimeistään kanssamatkustajien kunnioituksen, sillä osoitin tietäväni edes vähän alusta jotain seuran historiasta. Flachi paukutti aikoinaan kahdeksan kauden aikana peräti 107 liigamaalia Sampdorialle johdattaen seuran Mestareiden liigan porteille. Flachin ura Sampdoriassa sai vähän nolon lopun, kun ensiksi mies jäi italialaiseen tapaan kiinni ottelumanipulaatiosta ja lyhyen pelikiellon kärsittyään mies antoi positiivisen doping-näytteen kokaiinin käytöstä. Kahden vuoden pelikiellon jälkeen mies ei enää ollut entisensä, vaikka yrittikin vielä paluuta niin Brescian kun Empolinkin riveissä.

Istuimme tapaamiemme ystäviemme kanssa bussin etuosassa muiden vähän nuorempien kannattajien ja naisten kanssa. Bussin takaosa oli sitten varattu hieman kovemman kastin kannattajille, joilla etupenkkiläisten mukaan jokaisella on vyöllään ainakin yksi linnatuomio. Takapenkin miehet kieltämättä vaikuttivat sellaisilta, että elämänsä aikana on tullut vedettyä vähän muutakin kuin viinaa, mutta hekin osoittautuivat todella mukaviksi ja ottivat meidät ihmetellen ja positiivisesti mukaan porukkaan. Olen kiertänyt Suomessa TPS-kannattajien kanssa useita vierareissuja, joten osasin ennakoida minkälaista meno tulee olemaan. Mitään suurta eroa Suomenssa kokemaani ei ollut, tosin Italiassa kannattajat tuntuivat vetävän vähän raskaampia aineita kun alkoholia, jonka juomiseen olen Suomessa tottunut. Laulut raikuivat ja kaverit innostuivat vähän ennen Parmaa saapumista lauleskelemaan jopa Suomea ja TPS:ää koskevia lauluja, joiden sanoja en tosin täysin ymmärtänyt.

Ultras Jokerien aikoinaan suomentama Ultrien merkitystä avaava teksti nauttii jonkinsorttista kulttusuosiota Suomessa. Varsinkin tekstissä oleva kohta, jonka mukaan Ultra jakaa kanssakannattajalleen sämpylät on herättänyt pientä huvitusta sivusta seuraajille. Tästä johtuen täytyy myöntää, että huvituin kovasti, kun bussissa alkoi kiertää ihmisten ruokaa, jota kaikki saivat vapaasti syödä. Vaikka itse en ollut kovin nälkäinen, oli minun pakko hieman maistaa takapenkin poikien tarjoamaa sämpylää ihan vaan mainitsemani tekstin vuoksi.

Ollessani Nizzassa, ostin itselleni Pull&Bear nimisestä vaatekaupasta punasinivalkoisen kauluspaidan. Ostohetkellä en edes tajunnut, että kyseinen kauluspaita on suoraan Sampdorian värien mukainen, mutta bussissa käytännössä jokainen matkustaja kävi kehumassa paitaani ja kyselemässä, että mistä hemmetistä olen löytänyt sen. Koin jopa hetkellisiä kauhunhetkiä, kun yksi takaosan sekakäyttäjän näköisistä kannattajista tuli ilmoittamaan minulle, että hän haluaa vaihtaa oman paitansa minun paitaani. En olisi halunnut olla epäkunnioittava ja kieltäytyä kunniasta, mutta onneksi kyseinen kaveri unohti nostaa asian uudestaan esille ja sain pitää lempipaidakseni nousseen paitani itselläni.

Olin tietoinen siitä, että kannattajien välit ovat todella läheiset, mutta silti yllätyin meiningistä matkan päämäärässämme Parmassa. Poliiseja ei ollut missään, ei edes kaupunkiin saavuttaessa. Parmassa saimme liikkua aivan vapaasti minne ikinä halusimmekaan ilman kenenkään estelyä tai kyselemistä. Sampdorian kannattajilla näkyi Parman huiveja ja toisinpäin, yhteislaulut raikasivat ja kannattajat tarjoilivat toisilleen juomia lukuisissa stadionia ympäröivissä baareissa. Itse koitin kohteliaasti tarjota pienelle porukallemme juotavat, mutta he tyrmästivät idean täysin ja sanoivat, ettei ulkomailta asti tulleiden kannattajien todellakaan tarvitse maksaa tämän reissun aikana juomista penniäkään. Sambuca ja Montenegro virtasivat kovaan tahtiin ja yhdessä vaiheessa kysyimmekin jo, että pitäisikö tässä lähteä kohti stadionia, jotta näkisimme ottelun. Kaverit vastasivat meille takaisin, ettei ottelun näkeminen ole heille se päälimmäinen syy reissuun lähtemiselle, vaan yhdessäolo ja tunnelmasta nauttiminen.

Lopulta saavuimme kuitenkin stadionille juuri sopivasti viettämään viime viikonloppuna kuolleen Sampdorian ainoaan Scudetton valmentaneen Vujadin Boškovin kunniaksi vietettyä hiljaista hetkeä. Hiljaisen hetken päättyessä koko 5000-päinen Sampdorian vierassektio ryhtyi tahdikkaaseen ”Parma, Parma” huuteluun ja kotifanit vastasivat laulamalla Sampdoriaa kannustavia lauluja. Pakko myöntää, että valehtelisin, jos väittäisin pystyväni arvioimaan syvällisesti näkemääni ottelua. Humalatila, edessäni heiluvat liput ja tunnelmasta nauttiminen veivät tällä kertaa voiton asiantuntijapiirimäisiltä analyyseiltä. Uskallan kuitenkin väittää, että parempi joukkue voitto tällä kertaa. Sampdorian kannattajien keskuudessa ristiriitaista mainetta nauttiva Antonio Cassano vei kotijoukkueen 1-0 johtoon ensimmäisen puoliajan puolessa välissä. Uransa mahdollisesti parhaat kaudet nimenomaan Sampdorian paidassa pelannut Cassano jätti luonnollisesti tuulettamatta maaliaan. Sampdoria taisi saada koko ottelussa yhden todellisen maalipaikan, kun mahdollisesti ensi kaudella omistavansa seuran Juventuksen paitaan palaava Manolo Gabbiadini laukoi vapaapotkun noin 30 metristä tolppaan. Parma, joka taistelee vielä tosissaan europaikoista, painoi jatkuvasti päälle ja vyörytti hyökkäyksiä kohti Sampdorian maalia. Lopulta toisen puoliajan loppupuolella vanha kunnon Cristian Molinaro nousi vahvasti omalta laidaltaan boksin sisään ja löysi komean nousun tehneen Inter-floppi Ezequiel Schelotton, joka pisti pallon varmasti maalin sisään. Se mihin kuitenkin kiinnitin huomiota, oli se, miten organisoitu päätymme oli. Paikalla oli 5000 ihmistä, joista suurin osa ei normaalisti kierrä vieraspelejä Curvan mukana. Silti chäntit pysyivät jatkuvasti tahdissa ja tarvittaessa koko kannattajapääty hiljeni odottamaan seuraavia ohjeita todella ripeästi.

Ottelun jälkeen vierasjoukkue Sampdorian pelaajat poistuivat nopeasti pukuhuoneeseen, eivätkä juurikaan käyneet kiittämässä loppuun asti loistavasti joukkuetta kannustanutta kannattajaosastoaan. Antonio Cassano sen sijaan kävi yksin tervehtimässä vierassektiota ja vaihtoi myös kuulumisia kannattajien kanssa. Suhtautuminen Cassanoon Sampdorian kannattajien keskuudessa on varsin ristiriitainen, sillä menomatkalla bussini kannattajat sanoivat, että heille Cassano on vain loistava pelaaja, mutta paska ihminen. Cassanon tullessa katsomomme eteen noin 75% kannattajista lauloi hänelle omistettua laulua ja loput vihelsivät miehelle. Kuulemani mukaan Cassano rikkoi aikoinaan pahasti välinsä Sampdorian omistajaperheen kanssa, mutta hän on viime aikoina pyydellyt julkisesti anteeksi asiaa ja on sanonut haluavansa vielä joskus uransa aikana pelata Sampdoriassa. Joukkueen nykyinen päävalmentaja Siniša Mihajlović kuitenkin totesi ottelua edeltävässä pressissä, ettei Sampdoria ole tehnyt miehestä virallista tarjousta ja hän ei usko seuralla olevan tällä hetkellä riittäviä resursseja miehen paluun mahdollistamiseksi.

Ottelun jälkeen tarkoituksenamme oli lähteä välittömästi kohti Genovaa, mutta jostain syysä kukaan ei tuntunut tietävän missä oma bussimme oikein oli. Lopulta noin tunnin odottelun jälkeen paluumatkamme vihdoin alkoi. Kukaan bussimme jäsenistä ei oikein tuntunut välittävän siitä, että heidän kannattamansa joukkue oli juuri hävinnyt ottelun. Kaikilla tuntui olevan todella mukavaa, kalja virtasi ja laulut raikuivat. Edes puolen tunnin matkan jälkeen yllättänyt ikuisuudelta kestänyt liikenneruuhka ei tuntunut haittaavan menoa.

Pysähdyimme noin kahden tunnin ajomatkan jälkeen huoltoasemalle. Ihmettelin hetken, kun muiden bussien lapsiperheet ja ”tuularit” juoksivat yhtäkkiä takaisin omiin busseihinsa. Samaan aikaan meidän bussimme väki alkoi kaivamaan lipun varsiaan ja kaikennäköistä muuta irtaimistoa esille ja marssivat kohti parkkipaikkaa. Jonkunnäköinen paini siellä saatiin aikaiseksi, sillä bussiin palasi muutama vertavuotava kannattaja. En tarkalleen tiedä mitä tapahtui ja ketkä myllyissä olivat osallisena, mutta uskallan väittää meidän bussimme kärsineen tällä kertaa tappion. Tunnelma nimittäin muuttui hetkessä ratkiriemukkaasta hiljaiseksi ja jengi tuntui olevan todella vihaisella päällä. Toisella pysähdyksellämme oman bussini takaosan vanhemmat herrasmiehet ottivat yhteen toisen Sampdorian kannattajabussin ihmisten kanssa. Sampdorialla on useita eri ultras-porukoita ja käsittääkseni pieni sananvaihto toisen porukan edustajien kanssa johti nyt pieneen painiotteluun. Tätä kuulema tapahtuu melkein aina ja lopulta kaverit kättelivät toisiaan rehdisti ja jatkoimme matkaa kohti Genovaa.

Menomatka kesti arviolta kolme tuntia, mutta paluumatka venyi ruuhkien ja painien vuoksi kohtuuttoman pitkäksi. Pitkä päivä kuumassa bussissa ja auringonpaisteisessa Parmassa oli vienyt veronsa ja itse olin aivan rättiväsynyt saapuessamme Genovaan. Osa kannattajista jatkoi vielä iltaa baarissa, mutta minä ja Maarten jouduimme kieltäytymään kutsusta ja suuntasimme kohti kotiamme. Vaihdoimme kuitenkin puhelinnumeroita bussin ”johtajan” kanssa, hän lupasi myydä meille kannattajaporukan t-paitoja, kun asiaa häneltä kysyin. Enää ei myöskään kuulema tarvitse huolehtia Sampdorian pelien lipuista, soitto hänelle kuulema riittää ja hän hoitaa meidät sisään Sampdorian Curvaan, jonne normitilanteessa ei irtolippuja edes saa. Joka kerta kun olen mennyt matsiin sisään, on minulta katsottu henkkarit, jotta lipussa oleva nimi täsmää omaan nimeeni. Asiasta ei kuulema tarvitse Curvassa huolehtia, kunhan sisään menee vain oikeiden ihmisten kanssa. Kaveri oli vaikuttava, joten pakkohan tuota on uskoa!

Valitettavasti kamerani kännykkä ei suostu enää käynnistymään, joten ilman pientä ihmettä loput blogikirjoituksistani tulevat olemaan kuvattomia. Uskoakseni jonkinlaista kännykkähuoltamoa löytyy myös täältä, mutta luotettavuussyistä haluaisin korjauttaa oman kännykkäni kuitenkin Suomessa.

Firenze&Pisa

Näin pääsiäisen kunniaksi sain vieraan Suomesta, kun isäni tuli vierailemaan luokseni muutamaksi päiväksi. Etukäteen sain selville, että Pisassa olisi mukava käydä, Serie A:n otteluohjelmaa katsellessani huomasin ilokseni, että kyseisenä viikonloppuna oli ohjelmassa liigan kärkikamppailu Firenzessä, sarjanelosena olevan Fiorentinan ja sarjassa toisena olevan Roman välillä. Fiorentina ja Pisa ovat lähestulkoon naapurikaupunkeja, matkaa on alle 50 kilometriä ja puolen tunnin välein kulkevilla paikallisjunilla matkan taittaa reippaaseen puoleen tuntiin.

Blogia lukevat ovat huomanneet, että olen vieraillut kertaalleen Firenzessä ja kiertänyt kaikki kaupungin keskeiset nähtävyydet. Tammikuun puolessa välissä sesonkikausi ei ollut vielä alkanut ja kaikkialla oli hyvin tilaa ja museoihin ja kirkkoihin pääsi sisään jonottamatta. Pääsiäisenä tilanne oli kuitenkin toinen, alkuperäisenä tarkoituksenamme oli vierailla kuuluisassa taidemuseo Ufficissa, mutta kyseinen mesta oli varattu täyteen jo etukäteen. Jonot olivat itseasiassa aika maltilliset, mutta lopulta emme kokeneet paikkaa jonottamisen arvoiseksi.

Italian seikkailuni ensimmäinen otteluni pelattiin juuri Firenzessä, tuolloin kotijoukkue Fiorentina vei Toskanan paikalliskamppailun naapurikaupunki Livornoa vastaan lukemin 1-0. Ilma oli kylmä ja pelin taso sanalla sanoen keskinkertainen. Päälimmäisenä mieleen jäi sensaatiomaisen alkukauden pelannene Giuseppe Rossin vakavan näköinen loukkaantuminen. Lopulta miehen vamma ei ollut ihan niin paha, kun aluksi katsomossa ennakoimme, mutta mies on yhä sairaslistalla, joskin jo hän on jo palannut joukkueen harjoituksiin. Fiorentina raivasi tänä vuonna tiensä Coppa Italian finaaliin ja Rossi on asettanut itselleen tavoitteeksi sen, että hän olisi finaalipäivänä täydessä pelikunnossa.

Viola-Livorno ottelussa populaa oli ihan mukavasti ja lippujen osto tapahtui kätevästi paikallisen lippupalvelun, ticketonen kautta. Tälläkin kertaa Fiorentina pisti liput myyntiin kyseiselle nettisivulle, mutta jostain syystä tähän otteluun ei lippuja saanut ilman tessera di tifosi korttia. TdT on Italian jalkapalloliiton keino huliganismin karkoittamiseksi, jokainen vieraspeleihin hamuava katsoja joutuu hommaamaan itselleen kyseisen kortin, sillä ilman sitä ei lippuja heru. Jos poliisin/järkkärien mielestä rikot liian pahasti järjestyssääntöjä, voidaan kyseinen kortti ottaa sinulta pois määrittelemättömäksi ajaksi, jolloin vierasepeleihin reissaaminen ei enää onnistu. Tessera herätti eri joukkueiden kannattajissa todella suurta vastarintaa ja sen julkistamisen jälkeen vieraskatsomot ammottivatkin parin kauden ajan tyhjyyttään kannattajien protestoidessa sitä vastaan. Nyt paikallinen jalkapalloliitto on kuitenkin tullut säännöissä hieman vastaan ja kannattajat alkavat pikku hiljaa hyväksyä kortin olemassaolon.

Joka tapauksessa lippujen osto ei onnistunut etukäteen niin helposti kun olin kuvitellut. Fiorentinan hyvin toimivia nettisivuja tutkaillessani löysin useamman sähköpostiosoitteen, joihin jokaiseen lähetin viestin siitä, onko lippujen osto ennakkoon mahdollista tesseroimattomille henkilöille. Tiesin kyllä, ettei ottelua tulla myymään loppuun, mutta vaarana oli se, että halvimmat liput loppuvat ja jäljellä on enää kalliita lippuja pääkatsomoon. Kokemuksieni mukaan Serie A-seurat eivät ole kovin hanakoita vastaamaan sähköposteihin, joten odotukset tälläkään kertaa eivät olleet katossa. Positiiviseksi yllätyksekseni sain kuitenkin lähes heti lähettämisen jälkeen vastauksen, jossa pyydettiin lähettämään lipunmyyntitoimistoon minun ja faijani henkilötiedot. Liput olivat siellä meille varattuina, kävimme hakemassa ne ottelupäivän aamupäivällä ilman suurempia ongelmia. Ilokseni vielä saimma liput ennakkolipun hinnalla, joten säästimme viisi euroa mieheen. Tässäkään tapauksessa liput eivät olleet missään suhteessa kalliita, harvassa maassa pääsee 20 eurolla katsomaan kahden sarjan eliittijoukkueen kohtaamista.

Tällä kertaa ilma ei ollut meidän kannaltamme suosiollinen. Etukäteen olin vähän tutkaillut sääennustuksia, ja niiden mukaan illalla ottelun alkaessa ei enää pitäisi sataa. Tämä pitkin lopulta paikkaansa, mutta valitettavasti vettä tulikin ottelua ennen oikein urakalla. Aivan aluksi kävimme jättämässä kamamme hotelliimme. Tämäkään ei ollut niin helppo urakka, kun kuvitella saattaisi, sillä hotellin respa sijaitsi eri osoitteessa ja rakennuksessa kuin itse hotelli. Jostain kumman syystä tästä ei oltu kuitenkaan kerrottu meille etukäteen ja pienen strategisen mietintätauon jälkeen löysimme pienen lapun, jossa kehotettiin menemään ensiksi osoitteeseen X, joka lopulta osoittautui paikan respaksi ja check-in onnistui ilman suurempia ongelmia.

Firenze näyttäytyi hieman eri valossa, kun edellisellä vierailukerrallani. Tammikuussa toki tuntui siltä, että englantia kuuli siinä missä italiaakin, mutta nyt näin pääsiäisen aikaan paikka tuntui olevan tupaten täynnä turisteja. Varsinkin vanhassa kaupungissa oli edustettuna koko ihmisrotu kokonaisuudessaan. Museoihin ja esimerkiksi duomoon oli turha haaveilla pääsevänsä sisään ilman jumalattoman pitkää jonottamista, joten keskityimme tällä kertaa päämäärätiedottomaan kävelyyn ympäri kaupunkia. Firenze on arkkitehtuuriltaan kaunis kaupunki, joten yhden päivän vietti mukavasti vain kävellen ympäri vanhaa kaupunkia kahviloissa pysähdelle. Kuuluisan toskanalaisen jalkapallovaikuttajan ja entisen Fiorentinan puheenjohtajan mukaan nimetty Stadio Artemio Franchi sijaitsee tosiaan varsin lähellä Firenzen keskustaa, tarkemmin sanottuna noin puolen tunnin kävelymatkan päässä. Olimme kuitenkin kävelleet sen verran paljon, että päätimme siirtyä stadionille bussilla.

Artemio Franchi on mielestäni varsin toimiva ja kaunis stadion. Ihmisiä sinne mahtuu lähes 50 000, mutta se on kuitenkin tiivis ja nimenomaan jalkapallostadion, josta on hyvä katsoa ottelua. Tällä kertaa stadion oli käytännössä täynnä, vaikka ilmoitettu yleisömäärä jostain syystä olikin 31 000. Yhteinen arviomme oli noin 42 000, tyhjää tilaa oli käytännössä vain kummankin päädyn alariveillä, joista ottelua ei pysty seuraamaan kauhean hyvin. Omaksi vakiopaikakseni stadionilla kuin stadionilla on vakiintunut kotijoukkueen kannattajapäätyä vastapäinen Curva. Tuolla yleensä tunnelma on hyvä, mutta meno on kuitenkin hieman rauhallisempaa ja istumapaikkojakin löytyy, jos menee hieman ytimen ulkopuolelle. Vieraskannattajat Italiassa on usein myös sijoitettu tämän Curvan viereen, mikä lisää tunnelmaa entisestään.

Vierasjoukkue Roma on pelannut loistavan kauden ja se on näkynyt myös kannattajien edustuksena vieraspeleissä. Tälläkin kertaa paikalle oli saapunut kunnioitettava määrä vieraskannattajia, oman arviomme mukaan useampi tuhat. Käytännössä koko vieraskannattajille tarkoitettu katsomonosa oli aivan täynnä. Kuten sanottua, vieraskatsomoon päästäksesi sinullä pitää olla tessera di tifosi. Paikalla oli myös pari sataa ilmeisesti paikallista Roman kannattajaa, jotka olivat ostaneet lippunsa samaan katsomon osaan kuin me. Tämä tuli kaiketi yllätyksenä päädyssä olleille järkkäreille, sillä hieman ennen ottelun alkua he siirsivät kaikki Roman värejä tunnustaneet aivan varsinaisen vierassektorin viereen. Heidät myös ympäröitiin järkkäreillä, mikä oli ihan hyvä päätös, sillä ottelun tiimellyksessä paikallisille kotikannattajille tuli pakottava tarve päästä Roma-kannattajien sekaan.

Itse ottelun ensimmäinen puoliaika oli kokonaisuudessaan erittäin viihdyttävää peliä. Roma ja Fiorentina ovat kummatkin profiloituneet tämän kauden aikana varsin viihdyttävää jalkapalloa pelaaviksi joukkueiksi, eikä maine ole syntynyt tyhjästä. Ensimmäiset viisi minuuttia oli hieman vaikeasti seurattavaa, sillä Roman kannattajat pistivät odotetusti pystyyn varsin näyttävän pyroshown. Soihtuja paloi useampi kymmenen ja kaveriksi kannattajat sytyttivät erinäisiä stroboja ja savuja. Joukossa tyhmyys tiivistyy, ja muutama idiootti päätti heitellä palavia soihtuja keskelle tuularikannattajien kansoittamaa katsomon osaa. Yksi kymmenen vuotias lapsikin taisi saada päähänsä osumaa, sillä häntä paikkailtiin useamman lääkintähenkilökunnan voimin. Olen ehdottomasti soihtujen ja savujen puolestapuhuja, mutta tuollaista käytöstä en pysty ymmärtämään.

Viime kaudella 11 maalia Fiorentinassa tehnyt hyökkäävä keskikenttäpelaaja Adem Ljajic siirtyi täksi kaudeksi Romaan korvaamaan Erik Lamelan jättämää aukkoa. Hänen peliaikansa on jäänyt varsnkin viime kuukausina kovin vähäiseksi, mutta Roman maalitykki Mattia Destron pelikiellon myötä hänelle aukesi tällä kertaa paikka avaukseen. Ljajic kiitti saamastaan luottamuksesta ollen mahdollisesti koko ottelun paras pelaaja. Aivan ottelun alussa Ljajic murtautui helpon näköisesti Fiorentinan puolustukselta ja laukoi tulisen laukauksen, jonka erinomaista kautta pelaava kotijoukkueen maalivahti Neto torjui vaivoin. Käytännössä kaikkien planeetan suurseurojen kiinnostuksen kohteena oleva oikean laidan monitoimimies Juan Cuadrado oli jälleen kerran alati vaarallinen ja oikeastaan jokainen Fiorentinan hyökkäys käynnistyi hänen laidaltaan. Roma kuitenkin loi ensimmäisen puoliajan vaarallisimmat maalipaikat. Tämän kauden sensaatio Gervinho pääsi jälleen kerran yhteen loistavaan maalipaikkaan, mutta mies päätti sijoittaa viidestä metristä Ljajicin ja Tottin seksikkään alustuksen jälkeen pallon ohi maalin, vaikka hänen edessään olikin käytännössä kokonaan tyhjä maali. Gervinho ei ole edes auttavan tason viimeistelijä, mutta hänen muut ominaisuutensa paikkaavat tätä puutetta. Vaivaisella seitsemällä miljoonalla Romaan täksi kaudeksi siirtynyt mies on pelannut itsensä kannattajien sydämiin ja hän johtaakin tällä hetkellä koko sarjan syöttöpörssiä. Kymmenen maalisyötön lisäksi on syntynyt kahdeksan liigamaalia, joten mies on ollut ehdottomasti hintansa arvoinen ostos.

Roman puolustus oli ajoittain suurissa vaikeuksissa Violan prässätessä todella ylhäältä. Loistavaa kautta pelaava Morgan De Sanctis on loistava maalivahti, mutta jalalla pelaamisessa hän antaa valitettavan paljon tasoitusta kilpakumppaneilleen. Roma-legenda, nykyinen Fiorentinan valmentaja, Vicenzo Montella oli tehnyt kotiläksynsä ja iskikin kovaa painetta aina De Sanctisin saadessa pallon. Kertaalleen De Sanctis syötti pallon suoraan Fiorentinan Borja Valerolle, mutta mies taisi itsekkin yllättyä tästä ja haltuunotto epäonnistui radikaalisti. Fiorentina otti pelin haltuun ensimmäisen puoliajan edetessä, mutta Roma teki silti ensimmäisen ja ottelun ainoaksi jääneen maalin. Ljajic sai pallon oikealla, ohitti pari puolustajaa ja pelasi Radja Nainggolanin nokikkain Neton kanssa. Lempinimellä Ninja kulkeva Belgian maajoukkuepelaaja ei epäonnistunut ja Roma siirtyikin johtoon. Katsomosta vaikutti siltä, että Fiorentinan puolustus avautui luvattoman helposti, uusintojen perusteella kolmen topparin linjassa oikealla pelannut Tomovic nukahti muun linjan tehdessä paitsioansaa ja tästä johtuen Nainggolan sai rauhassa pistää pallon kotijoukkueen maaliin.

Toisella puoliajalla ottelun kuva muuttui rajusti. Roma vetäytyi syvälle omalle alueelleen kyttäämään vastaiskuja lahjoittaen pallonhallinnan kotijoukkueelle. Fiorentina piti ja syötteli palloa, mutta ainoat tilanteet olivat muutama kaukolaukaus, jotka eivät tuottaneet ongelmia De Sanctisille. Roma sai muutaman hyvän vastaiskun, varsinkin vasempana laitapakkina pelannut Dodo oli pirteä ja teki monta vaarallista nousua Fiorentinan hyökkäysalueelle. Siinä missä Fiorentina pyrki vain pitämään palloa, oli Romalla hyökätessä aina selkeä päämäärä. Roma avasi oppikirjamaisesti muutamalla nopealla syötöllä Fiorentinan prässin ja pääsi iskemään juosten vasten Fiorentinan puolustuslinjaa. Tällä kertaa pieni huolimattomuus esti lisämaalit, mutta Romalla oli silti toisen puoliajan vaarallisimmat maalipaikat. Fiorentina ei edes lopussa saanut mainittavaa kiriä aikaiseksi ja näin ollen Roma nappasikin kahdeksannen perättäisen liigavoittonsa. Voitto myös tarkoitti sitä, että Roma varmisti matemaattisesti kakkostilansa ja suoran paikan ensi kesän Mestareiden Liigaan. Juventuksen superkausi on vienyt hieman hohtoa pois Romalta, joka ”normaaleissa” olosuhteissa on pisteitä ajatellen lähes mestaruusvauhdissa.

Jos ottelupäivä oli sateinen, samaa ei voi sanoa sunnuntaista. Aurinko paistoi oikein komeasti ja mututuntumalla väittäisin päivän olleen koko reissuni lämpivin. Suuntasimme siis kohti Pisaa, kaupunkia joka on tunnettu vinosta tornistaan. En oikein tiennyt mitä odottaa, mutta rehellisesti sanoen yllätyin positiivisesti. Noin 85 000 asukkaan Pisa vaikutti oikein mukavalta ja sympaattiselta pikkukaupungilta. Juna-asema sijaitsee parisen kilometriä historiallisen keskustan ulkopuolella, mutta aivan aseman lähettyviltä alkaa mukavan oloinen kävelykatu, jonka ympärillä oli jos jonkinmoista nähtävää. Arno-joki halkaisee Pisan ja jokirannan alue vaikutti varsin mukavalta. Tuolta saimme todella isot jäätelöannokset vaivaiseen kahden euron hintaan. Hintataso kaupungissa oli muutenkin historiallisen keskustan ulkpuolella todella halpa, kolmen ruokalajin lounaan sai kahdeksalla eurolla ja jäätelö oli tosiaan halpaa ja hyvää.

Kävimme myös bongaamassa paikallisen jalkapallojoukkueen kotistadionin. Nykyisin Lega Pro 1:ssä pelaavan A.C. Pisa 1909 historia on mielenkiintoinen, sillä seura on tehnyt kahteen otteeseen konkurssin, viimeksi vuonna 2009. 1990-luvun alkupuolella joukkue pelasi kultavuotensa ja nousi parin kauden ajaksi myös Serie A:han. Tuolloin joukkueessa pelasi myös muuan Diego Simeone, jonka Euroopan valloitus alkoi nimenomaan Pisasta. Joukkueen kotistadion Stadio Romeo Anconetani onkin nimetty tuon ajan seurapresidentin mukaan. Itse stadikka sijaitsee aivan vanhan kaupungin kupeessa. Nykyisin noin 20 000 vetävä stadion on parhaat päivänsä nähnyt, mutta se on kuitenkin omalla tavallaan sympaattinen betonihelvetti. Ilmeisesti Italian maajoukkue pelasi muutama vuosi sitten harjoitusottelun Pisassa, joten aivan surkeassa kunnossa stadion ei voi olla.

Pisassa oli muutoin kovin rauhallista, mutta historiallisessa keskustassa ihmisiä riitti vähintään saman verran kuin Firenzessä. Itse alueelle pääsee luonnollisesti ilmaiseksi, mutta museoihin ja torneihin haluavat joutuvat maksamaan sisäänpääsymaksuja. Erinäköiset museot olivat kohtalaisen edullisia, mutta torniin kiipeäminen maksoi 18 euroa ja päätimme, ettei se ole hintansa arvoista lystiä. Lystiä sen sijaan oli katsella niitä tuhansia turisteja, jotka vääntäytyivät poseeramaan Pisan tornin ympärillä saadakseen sen omaperäisen ja hauskan kuvan, jossa he kannattelivat vinossa olevaa tornia. Itse alue oli muutoin paljon miellyttävämpi ja suurempi kun kuvittelin. Nurmi vihersi sen näköisesti, että kovasti teki mieli pistää pienet puistohöntsät käyntiin. Alueen koosta kertonee jotain se, että Arctic Monkeys tulee parin kuukauden päästä keikkailemaan Duomon aukiolle. Jos Veronan Areena oli komea keikkapaikka, niin sitä on myös Pisan historiallinen keskusta. Luonnollisesti siellä myös Duomo, johon turistit pääsevät ilmaiseksi sisään. Komean näköinen ja kokoinen ja sisällä on paljon erinäköistä taidetta, joista me barbaarit emme ymmärtäneet hölkäyksen pöläystä.

Paluumatkalla Genovaan pysähdyimme myös Ligurian toiseksi suurimpaan kaupunkiin, La Speziaan. Kaupungista tiesin vain sen jalkapallojoukkueen, joka pelaa Serie B:ssä, jossa he ovat mukana nousukamppailussa. Itse kaupunki oli ihan mukavan oloinen 100 000 asukkaan kalastajakaupunki, jonka rantabulevaardi oli oikein miellyttävää aluetta. Pääsiäisen hyvien ilmojen kunniaksi ihmiset olivat ulkoilemassa ja paikasta jäi oikein eläväinen kuva. Juna-aikataulujen vuoksi visiittimme jäi käytännössä kahvilla käynnin mittaiseksi, mutta Speziaan pitänee tulla tutustumaan paremmalla ajalla uudestaan.

Nainen nimeltä Wanda

Milano ja Genova sijaitsevat noin 150 kilometrin päässä toisistaan. Vaikka kaupungit sijaitsevat maantieteellisesti lähellä toisiaan, ei Milanon ja Genovan jalkapalloseuroilla ollut vuoteen 1995 mennessä juuri minkäänlaista vihasuhdetta toistensa kanssa. Vuonna 1995 kaikki muuttui dramaattisesti ja tarkalleen Tammikuun 29. päivänä pelatun Genoa-AC Milan ottelun jälkipyykkejä pestään osittain yhä edelleen.

Moneen kertaan tässäkin blogissa sanottu fakta on se, että Genoa on Italian vanhin jalkapalloseura. Genoan ensimmäinen varsinainen Ultras-kannattajaryhä perustettiin vuonna 1973 ja se kantoi nimeä Fossa dei Grifoni. Genoa on englantilaisten perustama seura ja seura sekä sen kannattajat ovat ylpeitä menneisyydestään. FdG ottikin paljon vaikutteita brittiläisestä kannatuskulttuurista yhdistäen sen perinteiseen italialaiseen tapaan kannustaa. Tifot olivat arkipäivää jo tuolloin ja maine yhtenä maailman parhaimpina tifoilijoina juontaa juurensa useamman kymmenen vuoden taakse. Vuonna 1993 FdG hajosi sisäisiin erimielisyyksiin ja sen raunioille syntyi useampi pienempi Ultras-porukka. Tällöin katsomoon ilmestyi myös ensimmäistä kertaa kuuluisahko You Never Walk Alone-banneri, joka on yhä edelleen koko katsomon levyisenä stadionin pohjoispäädyssä.

Vuonna 1995 Genoa ja Milan kohtasivat toisensa kylmänä Tammikuisena päivänä. Paikalle matkusti myös tuhansia Milanin vieraskannattajaa, joukossa myös jäseniä Milanin pahamaineisesta Barbour Gang-kannattajaporukasta. Ottelun alla kannattajat ottivat yhteen ja lopputuloksena 25-vuotias kotijoukkue Genoan kannattaja Vincenzo Claudio Spagnolo sai surmansa. Itse ottelu oli tarkoitus pelata normaalisti, mutta tieto kuolemasta saavutti Genoan curvan hieman ennen ensimmäisen puoliajan loppumista. Tämän jälkeen kotijoukkuen Curva aloitti niin suuret mellakat, että ottelu jouduttiin turvallisuussyistä keskeyttämään. Genoan poliisi hälytti kaupungille yli tuhat ylimääräistä mellakkapoliisia, mutta mellakat jatkuivat koko yön ja useampi poliisi ja kummankin joukkueen kannattaja loukkaantui.

Murhaajaksi paljastui tutkimusten perusteella 18-vuotias milanolaisnuorukainen nimeltään Simone Barbaglia. Barbaglia oli matkustanut ottelupaikkakunnalle Barbour Gang-kannattajaporukkansa kanssa. Kyseessä on brittiläistyylinen kasuaalivaatteisiin pukeutuva porukka, joka ei tunnusta millään tapaa Milanin joukkueen värejä. 16 vuoden murhatuomion saanut Barbaglia vetosi oikeudessa vahinkoon ja siihen, ettei hänen tarkoituksenaan ollut vahingoittaa ketään. Hänen mukaansa Spagnolo kaatui hänen puukkoaan kohti, mutta oikeudessa tämä selitys ei mennyt läpi. Tuomarit vetosivat siihen, että Barbaglia oli tullut Milanosta saakka 11 senttisen terän omaavan miekan kanssa ja uhri Spagnolo oli puukotushetkellä aseeton.

Tapahtuman jälkeen Serie A päätti perua seuraavan viikon ottelut ja kaikki Italian suurimmat ultas-porukat kokoontuivat yhteen sopiakseen pelisääntöjä vastaavien tapausten välttämiseksi. Kyseessä oli ensimmäinen jalkapalloon liittyvä kuolemantapaus lähes kymmeneen vuoteen ja samalla Italiaan tuli voimaan uusi väkivallattomiin stadioneihin pyrkivä lakiuudistus, jolla pyrittiin myös kaventamaan kannattajaporukoiden vaikutusvaltaa. Genoa kunnioitti kannattajansa muistoa rakentamalla hänen patsaansa stadionin välittömään läheisyyteen. Genoa on myös pelannut tapahtumahetkestä lähtien lähes vuosittain Trofeo Spagnolo-nimistä harjoitusturnausta puukotuksen uhrin muiston kunniaksi.

Genoa ja Milan kohtasivat toisensa seuraavaksi vasta vuonna 2007. Tuolloin paikalliset poliisipääliköt päättivät, ettei Milanin kannattajia päästetä turvallisuussyistä sisään stadionille. Genoan ja Milanin seurapomot vastustivat päätöstä, mutta se jäi voimaan. Itse tapahtumasta on jo lähes 20-vuotta aikaa, mutta Genoan kannattajat eivät ole unohtaneet kyseistä väkivaltaista tekoa. Useamman kannattajan kanssa puhuneena heille Genoan ja Milanin kohtaaminen on mahdollisesti kauden suurin yksittäinen ottelu, jopa suurempi kun derby paikallisvastustaja Sampdoriaa vastaan. Ottelun suurutta kuvaa myös se, että Genoan curva oli valmistanut otteluun näyttävän tifon. Koko pääty täyttyi mosaikkilapuista ja samaan aikaan Curvan ampui raketteja noin kymmenen minuutin ajan ilmaan. Tämä ei ollut suinkaan ensimmäinen Genoan päädyn ”ilotulitustifo”, ja tätä itselleni uutta tifomuotoa voidaan hyvällä syyllä nimittää äärimmäisen näyttäväksi, varsinkin pimenevässä kevätillassa.

Itse ottelu siirrettiin pelattavaksi maanantai-iltana. Tämä ei vaikuttanut suuresti yleisömäärään, mutta valitettavasti paikalle oli saapunut kohtalaisen pieni porukka vieraskannattajia. Ottelun suuruus näkyi ainakin poliisien preesensissä, edes Derby Della Lanternan aikaan Genoan kaduilla ei näkynyt vastaavaa määrää poliiseja kuin tämän ottelun alla. Milanin vieraskannattajat saapuivat stadionille noin kymmenen poliisipakettiauton saattueessa, jotta yhteenotoilta vältyttäisiin.

Itse ottelu oli tunnelmaltaan loistava, mutta pelillisiä hienouksia se ei tarjonnut. Vierasjoukkue Milan on Seedorfin aikana noussut alkuvaikeuksien jälkeen tuloksellisesti erinomaiseen vireeseen ja nappasi Genoasta kolmannen peräkkäisen liigavoittonsa. Ansaituksi voittoa ei voi nimittää, sillä ottelun tilastot olivat aikamoista Genoan dominointia. Kulmapotkut menivät kotijoukkueelle 8-1 ja vedot 15-3, mutta niin vaan Milan onnistui nappaamaan 2-1 vierasvoiton. Kotijoukkue aloitti vahvasti ja oli ottelun ensimmäisellä puoliajalla selkeästi hallitsevampi osapuoli. 20.minuutin kohdalla Adel Taarabt sai pallon puoleen kenttään, haastoi vahvasti puolustajia ja laukoi komealla kaukolaukauksella Milanin johtoon. Genoa painoi lujasti päälle ja kertaalleen pallo kävikin Abbiatin maalissa, mutta valitettavasti kyseessä oli paitsio.

Toiselle puoliajalle Milan paransi selkeästi peliään ja joukkue siirtyikin kymmenen minuutin pelin jälkeen 0-2 johtoon Keisuke Hondan uran ensimmäisellä Serie A-maalilla. Maali oli kyllä kokonaisvaltaisesti Genoan puolustuksen moka ja varsinkin lopulta omaan maaliin liukunut ex-Giallorossi Burdisso vaikutti tilanteessa äärimmäisen hitaalta ja vanhalta kaverilta. Genoa ei maalista kuitenkaan lannistunut vaan painoi kahta kauheammalla raivolla hyökkäyksiä kohti Milanin kenttäpäätyä. Vanha herra Abbiatti sai venyä useampaan loistotorjuntaan. Genoan painaessa päälle tunnelma oli yksi parhaista kokemistani Italiassa, yleisö eli vahvasti mukana ja pelaajat yrittivät jatkuvasti parhaansa. Kavennusmaali nähtiinkin lopulta 75. minuutin kohdalla, kun Marco Motta painoi komean volleyn kulmapotkun jälkitilanteesta ohi Abbiattin. Mitään varsinaista kiriä Genoa ei parista kulmapotkusta huolimatta saanut aikaan, ja kotiyleisön pettymykseksi tuomarin päätösvihellyksen jälkeen pisteet matkasivat Seedorfin mukana Milanoon.

Seuraavana viikonloppuna ohjelmassa oli kaupunkien toisten joukkueiden kohtaaminen. Uskoakseni Sampdorian ja Interin välillä ei normaalissa tilanteessa ole juurikaan vastakkainasettelua, mutta tällä kertaa lähtökohdat ennen ottelua olivat todella kiihkeät. Taustalla ei ole niinkään jalkapalloon liittyviä asioita, vaan nainen nimeltä Wanda ja todellinen argentiinalainen saippuaooppera.

Vuonna 1993 syntynyt Mauro Icardi siirtyi toissa kaudeksi pelaamaan Sampdoriaan. Peliaika jäi vähäksi ja kausi menikin hyvin pitkälti uuteen maahan ja kulttuuriin totutellessa. Sampdoriassa pelasi kanssa-argentiino Maxi Lopez, jota Icardi on kutsunut isähahmokseen ja suureksi idolikseen. Sampdoria-kannattajien suursuosikki Lopez otti Icardin hellään huomaansa ja piti huolta, että kaverin elämä uudessa maassa olisi mahdollisimman helppoa. Lopez oli lainalla Sampdoriassa Cataniasta ja siirtyi viime kauden jälkeen takaisin sislialaisseuraan. Lopez lähti kuitenkin lomalle yhdessä vaimonsa ja hyvän ystävänsä Icardin kanssa. Lomalla tapahtui jotain, sillä pian sen jälkeen Lopez ja argentinalainen malli ja mediapersoona Wanda Nara päättivät hakea avioeroa. Muutaman kuukauden päästä täksi kaudeksi Inter Milaniin siirtynyt Icardi hehkutti twitterissä suurta rakkauttaan Wandaa kohtaan ja kertoi heidän muuttaneen asumaan yhteen. Lopez halusi asua lähempänä omia lapsiaan ja siirtyi tästä syystä uudella lainasopimuksella täksi kaudeksi Sampdoriaan.

Muutama viikko ennen Sampdorian ja Interin kohtaamista Icardi sanoi twitterissä menneensä kihloihin Wandan kanssa. Hän julkaisi myös kuvan vasemmasta nimettömästään, johon hän oli tatuoinut uuden kihlattunsa nimen. Maxi Lopez on pysynyt asiasta kohtalaisen hiljaa medioissa. Icardi kuitenkin alkoi lisäilemään twitteriin kuvia itsestään ja Maxi Lopezin lapsista, jotka asuvat äitinsä Wandan luona. Tämä oli viimeinen niitti Lopezille, joka pyysi julkisesti Icardia ja Wandaa jättämään hänen lapsensa tämän koko sotkun ulkopuolelle.

Näin ollen lähtökohdat kahden Pohjois-Italialaisen seuran kohtaamiseen olivat mitä mielenkiintoisimmat. Maxi Lopez on kohtalaisen keskinkertaisista otteistaan huolimatta yksi tämän hetken suurimmista kannattajien suosikeista. Hänen kulttiasemaansa ei ainakaan heikentänyt hänen tekemä voittomaalinsa kauden toisessa Derby Della Lanternassa. Mauro Icardi oli myös erittäin suosittu pelaaja kannattajien kesken viime kaudella, mutta maine ja kunnia ovat nopeasti katoavaa. Olen nähnyt lukemattomia jalkapallo-otteluita, mutta vielä koskaan en ole todistanut samanlaista kollektiivista koko katsomon vihaa yhtä tiettyä henkilöä kohtaan kun viime sunnuntaina. Aivan alusta lähtien Sampdorian kannattajat tekivät selväksi kumman pelaajan puolella ovat tässä täysin käsittämättömiä mittasuhteita saaneessa draamassa. Koko stadion lauloi useita Icardia ja Wandaa pilkkaavia lauluja, mutta muisti myös chäntätä Lopezille omistettua laulua useampaan otteeseen. Ennen ottelun alkua Lopez kieltäytyi kättelemästä Icardia ja ei edes katsonut häneen päin joukkueiden astellessa kentälle.

Jotta käsikirjoitus olisi täydellinen, vei Mauro Icardo vierasjoukkueen 1-0 johtoon 13 peliminuutin jälkeen. Luonnollisesti maali tehtiin Sampdorian Curvan eteen ja Icardi osoitti mulkkuuttaan tuulettelemalla provosoivasti kannattajia kohti. Tuomari palkitsi Icardin tästä keltaisella kortilla. Samaan aikaan Sampdorian vaihtopenkillä ollut Andrea Costa pyrki pääsemään käsiksi Icardiin, mutta hänen joukkuetoverinsa saivat estettyä hänen ryntäyksensä kohti päivän juudasta. Costa sai kuitenkin tempauksestaan keltaisen kortin ja kunnon torikokous oli valmis. Ottelun ensimmäinen puoliaika oli kokonaisuudessaan varmaan parasta näkemääni jalkapalloa koskaan. Ottelun 18. minuutilla draaman kaari oli lähellä toteutumista, kun vierasjoukkueen maajoukkuetoppari Ranocchia kaatoi kömpelön näköisesti kotijoukkueen Sorianon. Vastoin ennalta sovittuja kuvioita, Lopez vaati saada vetää kyseisen pilkun. Paineet olivat varmasti kovat ja loistopelin Interin maalilla pelannut Handanovič torjuikin kohtalaisen heppoisen pilkun oikeasta alakulmasta.

Ottelun 20. minuutilla kotijoukkueen Eder murtautui kohti Interin boksia ja kaatui maahan erittäin teatraalisen näköisesti. Tuomari nosti Ederille keltaisen kortin filmaamisesta, jonka jälkeen Walter Samuel kävi vähän tönimässä varoituksen saanutta brassia. Tästä seurasi rehelliset myllyt ja kunnon torikokous, jonka jälkeen Samuelille ja Ederille nostettiin keltaiset kortit mieheen. Eder oli siis saanut toisen kortin tilannetta edeltävästä filmauksestaan, joten kaveri joutui jättämään punaisen kortin myötä kentän jo ennen ensimmäisen puoliajan puolta väliä. Vierasjoukkue Interin miesylivoima ei varsinaisesti näkynyt kentällä, sillä Sampdoria oli huomattavasti parempi joukkue. Handanovič esitti puolen tusinaa aivan huikeaa torjuntaa, päälimmäisenä mieleen jäivät venytys Lopezin alakulmaa kohti suuntautuneeseen vetoon sekä täydellisyyttä hipova torjunta Sorianon vapaapotkuun maalin oikeasta ylänurkasta.

Toisella puoliajalla Inter otti pelin haltuunsa ja Sampdoria keskittyi räiskimään pitkää palloa yksinäisenä piikkinä pelanneelle Lopezille. Peli oli kuitenkin kohtalaisen tasainen, sillä kumpikaan joukkue ei päässyt varsinaisesti vaarallisille maalipaikoille. Lopulta tunnin pelin jälkeen kotijoukkueen synkkä viisiminuuttinen ratkaisi tämän ottelun lopullisesti. Ensin vanha sotaratsu Walter Samuel puski Interin toisen maalin kulmasta ja lähes seuraavasta hyökkäyksestä loistopelin pelannut Rodrigo Palacio syötti Icardin tyhjän maalin eteen ja Argo iski ottelun toisen maalinsa. Ottelun loppu oli varsinaista höntsäilyä, joskin Palacio kävi tekemässä kauden 15. maalinsa kotijoukkueen puolustuksen ystävällisesti avustaessa katsomalla miehen juoksua vierestä.

Icardi tuli kohtalaisen kiihkeän vihellyskonsertin saattelemana vaihtoon ja ottelun loputtua koko stadion lauloi miestä pilkkaavia lauluja. Icardi on kyllä vetänyt pr-mielessä tämän casen aivan päin mäntyä, sillä ottelun jälkeisenä päivänä hän postasi twitteriin kuvia itsestään ja Lopezin lapsista Icardin pelipaidassa. Onkin helppo veikata, ettei draaman loppua ole vielä nähty. Italolehdet kyllä ottavat näistä tilanteista ilon irto koko rahan edestä ja Icardi vaikuttaa sen verran typerältä tapaukselta, että uskaltaisin väittää parhaiden palojen olevan vielä näkemättä.

Luca Toni, numero uno!

Tarkoituksenani on ollut kiertää katsomassa mahdollisimman isoja ja mielenkiintoisia otteluita. Tälle viikonlopulle otteluohjelmaan osui sopivasti Veronan paikallisottelu kaupungin kahden Serie A-joukkueen välillä. Veronan derby on monella tapaa mielenkiintoinen, ei vähiten siitä syystä, että kaupungissa joukkueiden välinen kannattajuus on jakautunut todella selkeästi Hellas Veronan puolelle. Chievo Verona on nimensäkin perusteella pieni kaupunginosaseura kun taas Hellasta pidetään yleisesti kaupungin ykkösseurana. Kuvaavaa onkin se, että viime vuodet Serie B:ssä pelannut Hellas on koonnut huomattavasti Chievoa kovempia yleisömääriä alasarjastatuksestaan huolimatta. Kaupungilla liikkuessa ei osaisi arvata, että Veronasta löytyy kaksi pääsarjatason jalkapalloseuraa, Chievon värejä tai muuta rekvisiittaa ei nimittäin näy kaupungin yleisessä kuvassa käytännössä lainkaan.

Viikonloppujen pitäisi olla se hetki viikosta, jolloin saa todella levätä ja rauhoittua. Omalla kohdallani tilanne on hieman päinvastainen, sillä jälleen kerran pistin normaalien tapojeni vastaisesti herätyskellon soimaan lauantai-aamuna kello 6.30 ja suuntasin kohti Genovan rautatieasemaa. Tälläkin kertaa aikaisen lähdön syynä oli puhtaasti hinta, sillä päivän kaikki muut junat olisivat maksaneet vähintään tuplasti tähän verraattuna. Tämä jokaviikkoinen matkustelu on verottanut sen verran paljon omaa kukkaroani, etten tässä tapauksessa voinut ajatella mukavuuspuolta juuri lainkaan. Junamatka Genovasta Veronaan on yllättävän lyhyt, vain vähän reilut kolme tuntia. Suoria junia ei ole, mutta vaihto Milanossa sujuu todella jouhevasti.

Napolin kohdalla tuli sanottua, ettei kaupungin maine oikein vastaa todellisuutta. Sama pätee Veronan kohdalla, mutta hieman eri merkityksessä. Verona on yksi maailman suosituimmista turistikaupungeista ja omaa varsin kauniin ja romanttisen maineen, mutta todellisuudessa kyseessä on yksi Italian oikeistolaisimmista kaupungeista, jossa rasismi on kuulemani mukaan todellinen ongelma. Esimerkiksi napolilaisten mukaan heidän on käytännössä mahdoton saada työpaikkaa Veronasta pelkästään sen takia, että heidän syntymäpaikkansa on Napoli. Veronan ja Napolin välillä on muutenkin, varsinkin jalkapallossa, aika suuri lataus, joten tähän väittämään kannattaa suhtautua varauksessa sen ollessa vain toinen puoli totuudesta.

Turistin näkökannasta ymmärrän kyllä hyvin Veronan maineen ja suosion, kyseessä on erittäin viihtyisä ja kaunis historiallinen kaupunki. Veronan metropolialueella asuu reilut 700 000 ihmistä, mutta itse kaupunki on kohtalaisen pieni ja kaikki tärkeimmät historialliset nähtävyydet ovat keskittyneet kohtalaisen pienelle alueelle. Näin ollen Veronan pystyy näkemään käytännössä kokonaan ihan vain kävelemällä paikasta toiseen. Ja itsehän totisesti myös kävelin. Junani saapui kaupunkiin yhdentoista maissa, jonka jälkeen siirryin nopeasti omalle hostellilleni. Varasin luonnollisesti koko kaupungin halvimman majoituksen ja tällä kertaa tämä hieman kostautui. Paikka oli ihan perussiisti, mutta ongelmana oli se, että en saanut missään vaiheessa minkäänlaista avainta. Minulle vain sanottiin, että suljemme kaikki ovemme kello 24.00, sitä ennen on syytä palata takaisin tai muuten saat viettää yösi jossain muualla. Eipä tämä normitilanteessa olisi mikään ongelma, mutta tällä kertaa missasin ilmeisen kovat pippalot tämän järjestelyn vuoksi.

Lauantai-päivä heräsi pilvisenä ja sateisena. Oman matkani aikana olen nähnyt jos jonkinmoista sadetta, joten Veronan tarjoama pieni sadetihku ei kaltaistani kaiken nähnyttä konkaria haitannut. Jälleen kerran turistisesongin ulkopuolella matkailevana jouduin huomaamaan, että useampi tärkeimmistä nähtävyyksistä oli tällä hetkellä vain osittain auki kunnostustöiden vuoksi. Kovasti odottamani amfiteatteri, joka sijaitsi muuten aivan oman hotellini vieressä, oli tällä kertaa kokonaan kiinni ja jouduin tyytymään sen ihailuun ulkopuolelta käsin. Verona sijaitsee käytännössä jokien ympäröimänä ja varsinkin tuo Roomalaisen teatterin ympärillä levittäytyvä jokiranta oli erittäin kaunista ja idyylistä aluetta. Näköalat olivat komeat ja viereisen pienen kukkulan päältä saa hyvän kuvan siitä, minkälainen kaupunki Verona todellisuudessa on.

Itselläni oli tosiaan käytössä vain rajallinen määrä aikaa, joten tutustumiseni Veronaan jäi pintapuoliseksi. Amfiteatterilla kokemani pettymyksen jälkeen suuntasin kuitenkin Pietran sillan kautta kohti Veronan kohtalaisen kokoista ja erittäin kaunista vanhaa kaupunkia. Aivan sillan välittömässä läheisyydessä sijaitsee Veronan duomo ja sitä ympäröivä Piazza. Veronan tuomiokirkko ei ehkä yllä ihan Italian vaikuttavimpien kirkkojen joukkoon, mutta on silti ehdottomasti vierailemisen avoinen kohde. Liikuin hyvin pitkälti mututuntumalla erilaisia viihdyttäviä pikkukujia kävellen. Verona on jälleen yksi lisä niihin kaupunkeihin, joita voi nimittää museomaisiksi. Oikeastaan kaikkialla oli kaikennäköisiä kauniita rakennuksia ja kirkkoja, joita kierrellen olisi saanut varmasti kulutettua koko viikonlopun. Itse suuntasin kuitenkin kohti Piazza Erbeä, joka on käytännössä vanhan kaupungin ydinkeskustassa sijaitseva kauppatori. Aukiota ympäröi jos jonkinnäköisiä kirkkoja ja muita todella näyttäviä rakennuksia. Rakennusten keskelle levittäytyvä aukio pitää sisällään satoja pieniä kojuja, joissa myydään kaikkea enemmän vähemmän hyödyllistä tavaraa maan ja taivaan väliltä.

Ensimmäistä kertaa tämän reissun aikana koin kuulevani vähän liiankin paljon muita kieliä kuin italiaa. Syykin tälle selvisi hieman myöhemmin, Veronassa nimittäin järjestetään juuri tällä hetkellä Italian suurimmat viinifestivaalit. Viiden päivän mittaisille karkeloille odotetaan saapuvat noin 250 000 vierasta, joista lähes puolet saapuvat ulkomailta. Tämän vuoden festarit alkavat poikkeuksellisesti vasta sunnuntaina, sillä edeltävinä vuosina paikalliset ovat nauttineet viinejä vähän turhankin paljon aiheuttaen erinäköisiä järjestyshäiriöitä. Veronan asema turistikaupunkina näkyi auttamatta myös ravintoloiden ja kahviloiden hinnoissa, varsinkin Piazza Erben kaltaisen keskittymän ympärillä ruuasta ja juomasta joutui pulittamaan italian yleiseen hintatasoon verrattuna todella kovia summia.

Roomassa jätin Colosseumin käymättä ja nyt ajattelin ottaa tämän takaisin menemällä vierailulle Veronan Areenaan. Ulkoa päin arvioidessa Veronan versio Colosseumista vaikutti todella hienolta, mutta sisälle mennessäni koin kyllä pienoisen pettymyksen. Olin kyllä tietoinen siitä, että Areena on rempattu sisältä lähes täysin konsertti- ja oopperakäyttöön, mutta odotin sen kuitenkin olevan hieman enemmän autenttisessa kunnossa. Olihan tuolla ihan kiva kävellä noita onkaloita pitkin, mutta rehellisesti sanoen odotin kyllä hieman enemmän. Keikkapaikkanahan Areena on varmasti aivan upea ja tunnelmallinen, mutta nyt en tästä päässyt nauttimaan. Areenan vieressä sijaitseva Piazza Bra on muutenkin ihan viihtyisä alue, joskin ylihintaisten kahviloiden ja turistien massoittama. Piazza Bralta kävin bongaamassa nopeasti Castelvecchion alueen, jonka jälkeen suuntasinkin jo kohti stadionia, jonne olin sopinut tapaamisen lippujen ostossa auttaneiden suomalaisten kanssa.

Lippujen ostoprosessi oli sanalla sanoen mielenkiintoinen. Chievolla on nettilipunmyynti, mutta virallisen yhteistyökumppani Viagogon kautta sai vain kalliita lippuja ja en ollut valmis pulittamaan 60 euroa paikasta piippuhyllylle. Sattuma kuitenkin astui kuvaan, sillä futisforumin kautta pari otteluun menossa ollutta suomalaista otti yhteyttä minuun ja he lupasivat hoitaa suhteidensa kautta itselleni liput. Chievo myy kotisivujensa mukaan Curvaansa lippuja vain jonkunnäköisen Chievon kannattajakortin omaaville henkilöille. Lopulta kuitenkin selvisi, ettei tämä kortti ole välttämättömyys ja sain kun sainkin hintahaitarin halvimmat liput koti-Curvaan. Lippujen hinnat olivat Italian mittakaavalla todella korkeat ja tämä aiheuttikin sen, että osa vierasjoukkue Hellaksen kannattajista protestoi seuraamalla ottelua stadionin ulkopuolelta. Itse luulin koko vieras-Curvan olevan tyhjillään, mutta lopulta kyse oli vain muutaman pienemmän kannattajaporukan vastalauseesta.

Kuten sanottua, Chievo on pienen alueen pieni seura ja meininki eroaa monella tapaa muista Italian pääsarjajoukkueiden kannatustoiminnasta. Piirit ovat pienet ja yhden ottelun otannalla uskallan väittää käytännössä kaikkien tuntevan toisensa. Ihmiset olivat todella ystävällisiä ja ottivat tällaisen kaltaiseni ulkopuolisen ensikertalaisen vastaan todella lämpimästi. Satakunta ihmistä kävi esittelemässä itsensä ja toivotti allekirjoittaneen tervetulleeksi otteluun. Lauantain kunniaksi olut ja viini virtasi ja kaikilla tuntui olevan mukavaa. Kokemuksieni mukaan Chievon Curva vaikutti tavallista heterogeenisemmältä, mukana oli niin naisia, miehiä, mummoja ja vaareja.

Otteluita Italiassa seuranneena olen tottunut siihen, että turvatoimet ovat mittavat. Veronan derby pelattiin tällä kertaa lauantaina, mitä voidaan pitää erittäin harvinaisena asiana Italiassa. Turvallisuussyistä käytännössä jokainen vähänkin isompi ottelu pelataan muuna päivänä kuin lauantaina, yhtenä esimerkkinä toimikoon viimeisen Genoan derby, joka oli alkuperäisohjelmassa sijoitettu pelattavaksi sunnuntaina klo 12.30. Ottelun alkamisajankohdan lisäksi allekirjoittanutta ihmetytti suuresti se, että stadionin ympärillä ei ollut minkäännäköisiä tiesulkuja ja stadikan ympärillä pystyi liikkumaan täysin vapaasti. Tämä oli kuulemani mukaan nimenomaan Veronan poliisipäälikön päätös, mutta tämä tietysti aiheutti pienoisia turvallisuusriskejä. Noin tunti ennen ottelun alkua muutama-satapäinen Hellaksen kannattajaporukka marssikin keskelle Chievon kannattajia, mutta ripeästi aktivoituneet poliisit rauhoittivat tilanteen ennen tilanteen eskaloitumista suuremmin. Vieressäni seissyt Chievon kannattaja kuvaili tilannetta kun museossa olemiseksi, katsoa saa, mutta koskea ei. Tämä vaikuttikin varsin hyvältä kuvaukselta, kyse lienee vain pullistelusta ja kyseessä olikin kuulema joku Hellaksen Curvan epävirallisista kannattajaporukoista.

Allekirjoittaneella ei oikein tiennyt mitä odottaa Chievon kannattajaporukalta, otteluita televisiosta seuratessani kuvittelin porukan todella pieneksi, mutta todellisuudessa Curvassa oli paljon enemmän porukkaa kun osasin odottaa. Chievon suurimmat yksittäiset kannattajaporukat ovat Northside ja Gate 7, varsinaisia kovemman luokan kannattajia oli ehkä parisataa, mutta muut Curvassa olleet ihmiset osallistuivat kiitettävästi tunnelman luontiin läpi ottelun. Juuri ennen ottelun alkua Chievon Curvan ylle levitettiin isohko lakana, jonka sisällöstä en valitettavasti saanut selvää ollessani sen alla. Samaan aikaan tyhjänä olleessa alakatsomossa syttyi parikymmentä soihdun ja raketin yhdistelmää. Lakanan poistuessa katsomossa syttyi myös viitisen kappaletta soihtuja ja tunnelma oli viritetty äärimmilleen. Tässä vaiheessa huomasin ilokseni, että vierasjoukkue Hellaksen Curvassa oli myös kiitettävästi porukkaa ja meininki stadikalla oli kokonaisuutenaan varsin mainio kohtalaisen pienestä yleisömäärästä huolimatta. Chievon Curvan mukaan kovat lipun hinnat verottivat myös tuularikatsojia, paikalle odotettiin yli 30 000 katsojaa, mutta AM jäi tällä kertaa varmaan reiluun viiteentoista tuhanteen. Stadikalle sisään mennesä sain myös esimerkin maailman pienuudestani, edessäni sisään menossa ollut henkilö nimittäin osoittautui myös suomalaiseksi. Nopeiden esittelyjen jälkeen kaveri osoittautui viini-messuille työmatkalle tulleeksi kovan luokan Hongan kannattajaksi ja hän lyöttäytyikin seuraamme. Tämä aiheutti paikallisissa hilpeyttä, moni tulikin ehdottamaan, että teidänhän pitäisi perustaa jonkunlainen Suomen virallinen Chievon kannattajajärjestö.

Itse ottelusta en pysty tällä kertaa esittämään suurempaa analyysia. Tällä ketaa otin itsekkin ensimmäistä kertaa kunnon lähestymisen otteluun kunnon aloitteluiden myötä ja tunnelma vei allekirjoittaneen mennessään. Ottelu ei tasonsa puolesta noussut minkäänlaiseksi klassikoksi. Kumpikin joukkue lähti otteluun varsin puolustavalla taktiikalla, Chievon lähestymisestä kertonee kaiken se, että varsin puolustavassa roolissa tällä kaudella pelannut Perparim Hetemaj aloitti ottelun 4-3-1-2 taktiikan kymppipaikalla. Chievo oli ottelun alussa kuitenkin selkeästi hallitsevampi osapuoli ja loi muutaman hyvän maalipaikan. Varsinkin kärjessä vipeltänyt Victor Obinna aiheutti hankaluuksia Hellaksen toppareille, mutta ei onnistunut viimeistelemään parista kelvollisesti maalipaikasta. Hellaksen taktiikkana tuntui olevan pelata pallo Luca Tonille ja toivoa hänen saavan jotain järkevää aikaan. Aivan huikeaa kautta pelaava veteraani olikin ottelun näkyvin pelaaja. Toni ei ole enää nuori mies, mutta varsinkin ilmakaksinkamppailuissa mies on edelleen ehdotonta maailman huippua. Puolen tunnin kohdalla mies meinasikin iskeä ottelun avausmaalin, mutta puski kymmenestä metristä meni muutaman sentin ohi maalin oikeasta tolpasta. Aivan ensimmäisen puoliajan lisäajan loppupuolella Hellaksen Emil Hallfredsson meinasi tehdä kauden maalin, mutta 40 metristä lähtenyt kaukolaukaus osui kotipäädyn iloksi vain ylärimaan.

Toisen puoliajan alussa ottelun kuva muuttui kovasti, sillä Hellas otti pelin täysin haltuunsa. Toni pelasi läpimurtokauttaan pelaavan Juan Iturben nokikkain Chievon maalivahdin kanssa, mutta tällä kertaa maalivahti vei kaksinkamppailussa pidemmän korren. Noin tunnin pelin jälkeen Hellaksen kulman jälkeen pallo jäi pomppimaan Chievon boksiin ja kukas muukaan kun Luca Toni ehti palloon ensimmäisenä ja siirsi pallon erittäin vaikeasta asennosta maaliin. Maali oli Tonin kauden kuudestoista ja mies on taistelemassa tosissaan tämän kauden maalikuninkuudesta.

Maalin jälkeen Hellas vetäytyi syvälle omaalle alueelleen antaen pallonhallinnan Chievolle. Vaihdosta kentälle tulleet Thereau ja seuralegenda Pellissier toivat selkeästi uutta Chievon hyökkäyspeliin, mutta useammista hyvistä maalipaikoista huolimatta tasoitusmaali jäi tällä kertaa näkemättä. Theraun komea volley boksin rajoilta oli ehkä se paras maalipaikka, mutta veto suuntautui tällä kertaa metrin verran maalin ohi. Hyvää kautta pelaava Hetemaj oli jälleen kerran yksi Chievon näkyvimmistä pelaajista. Perpa on monella tapaa italialaisempi pelaaja kuin monet italialaiset ja oli tälläkin kertaa oikeastaan aina siellä missä tapahtui. Hetemaj ei ole suotta yksi liigan rikotuimmista pelaajista, tänäänkin tuli rikotuksi varmaan kymmenkunta kertaa ja rikkoi itse myös suurin piirtein yhtä monta kertaa. Lopussa oli ilahduttavaa nähdä, että Chievon hakiessa tasoitusta käytännössä jokainen hyökkäys kulki Hetemajn kautta. Keskitykset olivat ihan hyviä, mutta tällä kertaa se viimeinen terävyys kuitenkin puuttui.

Ottelun jälkeen postuimme pettyneenä stadionin ulkopuolelle spekuloimaan ottelun kulkua. Tässä vaiheessa poliiseja oli paikalla useita satoja, mutta edelleen ihmiset saivat vapaasti liikkua ympäri ämpäri stadionia. Muutama Hellaksen kannattaja tulikin huutelemaan Chievon kannattajille, mutta suurimmat ongelmat aiheuttivat varsin provosoineesti käyttäytyneet siviilipoliisit, jotka tuntuivat yrittävän saada aikaiseksi jonkinnäköistä rähinää. Chievon kannattajat siirtyivät omaan kaupunginosaansa jatkamaan iltaa, mutta me lähdimme yhdessä uuden suomalaisvahvistuksen kanssa etsimään itsellemme kuppilaa hieman lähempää keskusta-aluetta. Jouduimme kävelemään Hellaksen kannattajapäädyn suuntaan ja hieman pelkäsin, että niinköhän tässä vältytään suuremmilta ongelmilta. Pari humalaista teiniä tuli vähän tönimään, mutta muutoin saimme edetä vapaasti kohti ensimmäistä vastaan tullutta baaria. Baarissa tapasimme joukon kuuttakymmentä lähestyvää Hellas-kannattajaa. Äijät kostautuivat todella hienoiksi miehiksi, tarinaa riitti ja miehet olivatkin innokkaita tarjoamaan olutta meille kaukaa tulleille turisteille. Jossain vaiheessa oli kuulema aika vaihtaa kuppilaa. Italiassa rattijuopumus ei ilmeisesti ole ihan samanlainen asia kun Suomessa, sillä kuskimme kumosi ensimmäisessä ravintolassa useamman tuopposen, mutta silti siirryimme seuraavaan paikkaan hänen kyydillään. Lopulta mies heitti meidät muutaman juodun juoman jälkeen Veronan rautatieasemalle, täytyy sanoa, että oli yksi hämmentävimmistä kyydeistäni ikinä. Eläkeikää lähestyvä pappa pisti ämyreistä soimaan jonkinsortin teknomusiikkia, esitti parhaita tanssiliikkeitään ja joi avoimesti kaljaa samaan aikaan kun ajoi autoa. Hieman hirvitti, mutta selvisimme kuitenkin ehjin nahoin asemalle. Poistuimme omille majapaikoilleni, itse saavuin hostellille muutamaa minuuttia ennen kahtatoista, joten liiemmin luppoaikaa ei tällä kertaa jäänyt.

Sunnuntaina menikin sitten kaikki mahdollinen pieleen. Hostelli oli unohtanut pistää petiini lakanat, joten jouduin nukkumaan ilman mitään suurempia mukavuuksia. Tässä tapauksessa ei tosin nukkumisesta voitu puhua, sillä sain jonkinmoisen allergisen reaktion ja köhin nenä tukossa käytännössä koko yön. Sain kuitenkin nukuttua hieman ja heräsin hieman krapulaisena sunnuntaina. arkoituksenani oli palata Genovaa Garda-järven kautta, tarkemmin sanottua suuntasin kohti Sirmionea. Luulin osaavani suunnistaa Veronassa ilman karttaa, mutta eksyin pahemman kerran ja ilman google mapsin apua en olisi ikinä löytänyt perille rautatieasemalle ajoissa. Kiire tosin tuli ja hieman krapulaisena juokseminen helteisen Veronan läpi ei ollut ihan parhaita matkakokemuksiani. Sirmionen kanssa kävi myös köpelösti, olin ostanut junalipun Sirmionesta Genovaan, mutta nimestään huolimatta Sirmionen rautatieasema ei sijaitse sirmionessa vaan kymmenen kilometrin päässä Desenzanossa. Busseja ei juurikaan Sunnuntaina kulkenut, mutta yksi meni juuri sopivasti niin, että ehdin juuri junan kyytiin bussista nousemisen jälkeen. Garda-järvi jäi siis tällä kertaa lähinnä bussin ikkunoista ihailemisen asteelle. Sirmione vaikutti kuitenkin mukavalta pieneltä rantakaupungilta. Matkan varrelle osunut Peschiera oli myös sellainen mesta, johon minun pitää vielä päästä uudelleen. Sympaattisen ja todella kauniin näköinen rantakaupunki, jossa maisemat olivat aikamoiset. Vaikeuksien kautta pääsin kun pääsinkin hotellilleni, reissu oli jälleen kerran rankka, mutta ehdottomasti kaiken vaivan arvoinen.

Catania

Kahden Palermossa vietetyn päivän jälkeen suuntasin kohti reissun toista asemapaikkaani, Cataniaa. Sisilia eroaa muusta Italiasta siinä, että siellä ei kannata matkustaa pitkiä matkoja junalla. Junaliikenne on keskittynyt lähinnä paikallisjunien varaan ja pidemmät matkat, kuten siirtyminen Palermosta Cataniaan, on tehty junalla lähes mahdottomaksi. Onneksi bussit kuitenkin kulkevat tunnin välein. Matka-aika on paperilla vähän alle kolme tuntia, mutta tällä kertaa bussi saapui perille kummassakin suunnassa reippaasti etuajassa. Lippu Palermon ja Catanian välille maksaa 15 euroa, meno-paluun saa 24 euron hintaan.

Palermon ja Catanian välinen bussimatka on itsessään jo kokemisen arvoinen. Sisilia on maantieteellisesti jylhä ja vuoristoinen ja maisemat tuon matkan aikana olivat sanalla sanoen todella huikeat. Välillä ulos katsoessa tuntui, että tässä olisi jossain Englannin ylämailla, lehmät ja lampaat laidunsivat, toiselta puolelta ulos katsoessa näki lumihuippuisia vuoria, toisella puolella taas loputtomalta näyttäviä uimarantoja. Näin ollen matka taittuikin nopeasti lähinnä maisemia ihaillen.

Palermon vesisateet olivat aiheuttaneet sen, että huomasin olevani kovassa flunssassa. Ääntä ei juuri ollut jäljellä ja räkää tuli sen verran, että uskoisin kärsineeni poskiontelotulehduksesta. Näin ollen olo ei ollut aivan pirtein ja mitään mahdottomia turistikierroksia en valitettavasti jaksanut tehdä. Onneksi majapaikkani oli kuitenkin ihan Catanian linja-autoaseman vieressä, joten päätin siirtyä apteekin kautta nauttimaan pienistä päivunista, jotta olisin valmis päivän koitoksiin.

Catania on Etnan juuressa sijaitseva parinsadan tuhannen asukkaan kaupunki. Catanian historia on myös pitkä, sijaintinsa vuoksi kaupunkia on kuitenkin jouduttu rakentamaan useampaan kertaan uusiksi Etnan purkauksien ja maanjäristysten vuoksi. En oikein tiennyt mitä odottaa Catanialta, lopulta voisin sanoa kaupungin olleen itselleni pienoinen pettymys. Kyseessä ei ole nimittäin mikään erityisen kaunis kaupunki. Palermosta jäi mieleen kohtalaisen hyvinvoiva ja hoidettu kaupunki, Catania sen sijaan oli täysin vastakkaisesta päästä, varsinkin keskusta-alueen ulkopuolella. Rakennukset olivat vanhoja, rumia ja huonossa kunnossa. Palermoa pidetään todella monikulttuurisena kaupunkina, mutta Cataniassa oli silmiinpistävän paljon köyhiltä vaikuttaneita eri etnisiä juuria edustavia ihmisiä. Muutenkin päälimmäiseksi mielikuvaksi jäi se, ettei kaupungilla mene kauhean hyvin. Vanha kaupunki on tietysti klassisine nähtävyyksineen upea ja pääkadun ympäristö eläväistä, mutta keskusta-alueen ulkopuolella oli sitten vähän hiljaista.

Catanian pääkatu on Via Etnea, se lähtee liikkeelle vanhan kaupungin kupeesta ja loppuu kaupungin toiselle laidalle. Catania on Palermon tapaan kohtalaisen tiivis kaupunki, siellä liikkuu mukavasti kävellen paikasta toiseen. Via Etnean kupeeseen on keskittyneet kaupungin suurimmat vaatekaupat ja sieltä löytää myös useita pieniä kahviloita. Hyviä ravintoloita Cataniasta löytyy, Palermon tapaan myös ruokapuoli on hyvin monikulttuurista ja kaupunki on täynnä useita erilaisia etnisiä ravintoloita. Vanhan kaupungin sisältä löytyy Catanian kuuluisat markkinat, joissa myynnissä on jos jonkinlaista kalatuotetta. Markkinat sulkeutuvat kahdentoista maissa päivällä, joten tuonne kannattaa suunnata heti aamupäivästä herättyään. Tarjolla on monenlaisia katuravintoloita, joista saa mainioita kalaruokia, joten tuolla kannattaa syödä halpa ja maukas lounas, jos nälkä yllättää.

Kuten sanottua, Catanian vanha kaupunki on hieno ja ehdottomasti vierailemisen arvoinen. Kuten sanottua, Catanialla on myös kunniakas historia ja historiasta kiinnostuneille kaupungissa on kyllä paljon nähtävää. Catanian ehdoton keskus ja suurin turistikeskittymä on Piazza del Duomo. Tuomiokirkko oli valitettavasti korjauksessa ja en päässyt vierailemaan siellä sisällä, mutta kyseessä on sen verran upea rakennus, että sitä oli mukava ihailla myös ulkoa käsin. Aukiolta löytyy myös kaupungin symboliksi noussut Fontana dell’Elefante-suihkulähde, jonka uskotaan suojelevan kaupunkia Etnan purkauksilta. Nimensä mukaisesti suihkulähteen keskellä olevassa patsaassa on elefantti, joka on noussut myös Catanian jalkapallojoukkueen symboliksi. Tästä johtuen Catanian logossa on elefantin kuva ja joukkueen jonkinlainen lempinimi onkin elefantit.

Myös Catanialla on oma kaunis teatterinsa, paikallisen säveltäjäsuuruuden Vincenzo Bellini mukaan nimetty Teatro Massimo Bellini. Kyseessä ei ole ulkoisesti Palermon niin hieno pytinki kuin Palermon vastaava, mutta sisältä kyseessä on huikean hieno rakennus. En tiedä saako tuonne virallisesti mennä sisään, mutta itse livahdin avoimesta ovesta katsomaan kuuluisan rakennuksen kunnon sisältä käsin. Vuonna 1890 valmistunutta rakennusta on viime vuosina kunnostettu sisältä vastaamaan nykyajan vaatimustasoja.

Catania on yksi Italian suurimmista opiskelijakaupungeista ja kaupungin yliopistoalue onkin ehdottomasti näkemisen arvoinen. Vuonna 1434 avattu Yliopiston päärakennus on varmasti yksi hienoimmista näkemistäni kampusalueista missään päin maailmaa. Hieman keskusta-alueen ulkopuolella korkeahkon mäen huipulla on myös upea Monastero di San Nicolò. 1500-luvulla valmistunut luostari on komealla paikalla ja rakennuksena kaunis. Luostari on nykyisin Catanian yliopiston käytössä ja siellä järjestetäänkin päivittäin erilaisia luentoja. Näin ollen rakennukseen pääsee maksutta sisään, suosittelen tuolla käymistä, rakennus on kohtalaisen kokoinen ja sokkeloinen, mutta äärimmäisen kaunis.

Cataniassa on paljon erilaisia historiallisia monumentteja, tästä johtuen kannattaa rohkeasti siirtyä pois pääkadulta hieman pienemmille sivukujille. Piazza Stesicorolla oleva roomalainen amfiteatteri on ehdottomasti näkemisen arvoinen, vaikka se ei hirveän hyvässä kunnossa olekkaan. Palermon tapaan Cataniassa on myös useampi kaunis puistoalue, varsinkin Giardini Bellini kannattaa käydä kokemassa. Kyseinen puutarha-alue on paikallisten suosima kuntoilu- ja ulkoilualue ja siellä on mukavan kelin sattuessa kiva nauttia vaikka kahvia ja kuuluisia sisilialaisia leivoksia.

Cataniassa riittäisi varmasti enemmänkin nähtävää vähän asiaan vihkiytymällä, mutta itse päätin toisena päivänä tehdä päiväretken lähialueiden pikkukyliin. Ensimmäiseksi vierailukohteeksi valikoitui viidentoistaminuutin junamatkan päässä oleva Acireale. Mistään ihan pienestä kylästä ei tosin voida puhua, sillä asukkaita siellä on hieman yli 50000. Acireale osoittautui todella mukavaksi paikaksi. Juna-asema on parinkymmenen minuutin kävelymatkan päässä keskusta-alueesta, mutta tuo käy hyvästä liikunnasta. Acirealen vanha kaupunginosa on todella komea. Piazza del Duomo on kaupungin/kylän ehdoton keskittymä. Itse kirkko on tietysti upea, mutta omaa silmääni mielytti erityisesti sitä ympäröivät barokkirakennukset. Duomoa ympäröivä alue on muutoinkin todella miellyttävä, se on täynnä pieniä kauppoja ja kahviloita ja hintataso on todella edullinen. Acireale on ennenkaikkea tunnettu paraatistaan, mutta oman hotellini respassa työskentelevän miehen mukaan siellä on myös alueen paras uimaranta. Kaupungissa on myös varsin komea 10000 ihmistä vetävä jalkapallostadion, jossa nykyisin Serie D:ssä pelaava S.S.D. Acireale Calcio 1946 pelaa kotiottelunsa. Nykyinen Interin päävalmentaja Walter Mazzarri muuten aloitti valmennusuransa silloin Serie C:ssä pelanneen Acirealen peräsimessä.

Acirealesta siirryin kohti Taorminan kaupunkia. Vinkkinä alueella liikkuville: Taorminaan kannattaa siirtyä bussilla, sillä juna-asema on parisen kilometriä varsinaisen kaupungin ulkopuoella. Itse kuvittelin käveleväni asemalta Taorminaan, mutta nähtyäni minkälaisesta reitistä on kyse, menin suosiolla bussilla. Taormina on äärimmäisen komealla paikalla, Joonianmeren rannalla sijaitseva vanha historiallinen pikkukaupunki. Alunperin kaupunki on rakennettu parinsadan metrin korkeuteen Monte Tauro-vuoren rinteille, mutta ajan kuluessa kaupunki laajentui aina meren rantaan asti. Taormina voidaankin jakaa kahteen osaan, alakaupunkiin ja yläkaupunkiin. Näiden välissä kulkee funikulaarihissit viidentoista minuutin välein.

Taormina on todellisen turistirysän maineessa, mutta tähän aikaan vuodesta tuolla sai oleskella aika rauhassa. Varsinkin yläkaupunki on paikallisten rikkaiden ihmisten suosiossa ja hintataso on hieman tavallista korkeampi. Olin varautunut kuitenkin pahempaan, ehkä hintatason ”alhaisuus” johtui siitä, että turisteja ei ollut liikenteessä kauheasti ja näin ollen tarvetta ylihinnottelulle ei ollut. Maisemat Taorminan yläkaupungista ovat sykähdyttävän kauniit. Taorminakin on vanha kaupunki ja siellä on mm. erittäin komea kreikkalainen amfiteatteri. Taorminasta lähtee myös useita kävelyreittejä, joita on kehuttu. Tarkoituksenani oli kävellä joku reitti läpi, mutta olo oli niin flunssainen, että tämä suunnitelma piti valitettavasti perua.

Keskiviikkona ohjelmassa oli tosiaan kahden Etelä-italialaisen joukkueen, Catanian ja Napolin välienselvittely. Kotijoukkue Catanian kausi on ollut suorastaan katastrofaalinen, viime kaudella tosissaan europaikoista taistellut joukkue on jumittunut vahvasti sarjan hännille. Genoassa floppaamassa käyneen seuralegenda Francesco Lodin paluu Tammikuussa käänsi hetkellisesti joukkueen kurssia, mutta viimeisestä viidestä ottelusta saldona on ollut vain yksi piste ja näin ollen putoamisviivan yläpuolelle on karannut jo kuuteen pisteeseen. Tuon saavuttaminen ei tietysti ole urakka eikä mikään, mutta joukkueen vireessä pitäisi tapahtua radikaali muutos.

Napoli on pelaamassa ihan kelvollista kautta. Sarjassa joukkue on ollut käytännössä koko kauden ajan tukevasti kolmantena heti loistokautta pelaavien Juventuksen ja Roman takana. Kovasti europeleihin tähdännyt Napoli tippui kuitenkin täpärästi UCL:n kuolemanlohkosta ja Eurooppaliigasta tuli noutaja Portoa vastaan puolivälierissä. Vaikka Napoli menikin häviämään kotonaan Fiorentinalle, vaikuttaa vahvasti siltä, että kolmassija on betonoitu ja loppu kauden tavoitteksi joukkue voikin ottaa Coppa Italian voittamisen. Roomassa pelattavassa finaalissa vastaan asettuu juuri sarjassa neläntenä oleva Fiorentina.

Catanian pelaa ottelunsa Angelo Massimo nimisellä yleisurheilustadionilla. Paljon on tämänkin blogin kirjoituksissa tullut kehuttua Italian jalkapallostadioneita, mutta nyt kyseessä on kyllä rehellisesti sanottuna todella huono stadikka. Vuonna 1937 rakennettu stadion on todella huonossa kunnossa, ja ennen kaikkea se ei sovellu jalkapallon seuraamiseen edes vähää alusta. Katsomot koostuvat kahdesta osasta, päätyjen alakatsomot ovat niin loivat ja matalat, että niistä on lähes mahdoton seurata ottelua. Tästä johtuen Napolin tapaan ihmiset änkevät ylätasanteelle, josta sentään ottelun seuraaminen onnistuu. Tällä kertaa stadikalla oli ihan kivasti porukkaa, vieraskannattajien karsinaa lukuunottamatta stadion oli melkoisen täynnä. Catania julkaisi tuossa muutama viikko sitten suunnitelmat oman uuden stadionin rakentamiseen, Angelo Massimon kokeneena tuota ei vi pitää kuin hyvänä päätöksenä.

Olen nähnyt elmäni aikana usemman sata jalkapallo-ottelua, mutta Catania-Napolin ensimmäinen puoliaika on varmasti hämmentävin näkemäni 45-minuuttinen jalkapallostadionilla. Tullessani stadionille ihmettelin Napolin pelaajien saamia aploodeita, aluksi kuvittelin että Catania on täynnä Napolin kannattajia, mutta totuus valkeni kotijoukkueen pelaajien astellessa kentälle. Koko stadion vihelsi ärhäkästi joukkueella ja pelaajat saivat kuulla jos jonkinmoisia solvauksia. Ensimmäisen puoliajan alkaessa koko kotiyleisö vihelsi joka kerta Catanian pelaajan koskiessa palloon. Ilmeisesti epäonnistuneen kauden suurimmaksi syypääksi on nimetty ensi kaudeksi Napoliin siirtyvä Argentiinan maajoukkuemaalivahti Mariano Andujar. Joka kerta kaverin potkaissessa maalipotkua koko katsomo huusi kovaan ääneen homoa ja huoraa. Napolin pitäessä palloa kotiyleisö hurrasi jokaisen onnistuneen syötön jälkeen ja jokaista Napolin maalia juhlittiin kun kotijokkueen voittoa.

Ottelun hämmentävyys ei rajoittunut pelkästään pelin ulkopuolisiin seikkoihin. Catania on aina ollut Napolille valloittamaton linnake, joukkueet ovat kohdanneet Cataniassa 12 kertaa eikä Napoli ole onnistunut voittamaan näistä otteluista yhtäkään. Itseasiassa Napoli on onnistunut tätä ottelua ennen maalinteossa Cataniassa vain neljässä ottelussa, mutta tällä kertaa tämä ei tuottanut joukkueelle ongelmia. Ottelun kuva oli alusta asti selkeä, Catania piti palloa ja Napoli iski vastaan. Napolin vastaiskut olivat todella vaarallisia, vikkeläkinttuinen Insigne oli pistää pallon ensimmäistä kertaa Catanian maaliin jo reilun minuutin pelin jälkeen. Napolilla oli ensimmäisellä puoliajalla ehkä kolme todellista maalipaikkaa, mutta lukemat olivat silti 0-4. Duvan Zapata teki uransa kaksi ensimmäistä liigamaalia todella helppojen merkkausvirheiden jälkeen. Callejon pääsi pistämään pallon tyhjään maaliin Andujarin törmättyä kuudentoista alueen rajalla oman puolustajansa kanssa. Monipuolisuusihme Henrique teki neljännen maalin melkein sivurajalta ihmeellisen volleyn avulla.

Catanialla taasen oli kymmenkunta selkeää maalipaikkaa, mutta kolme ylärimaa lähemmäs maalia ei joukkue päässyt. Varsinkin vikkeläkinttuinen Keko oli jatkuvasti Napolin puolustuksen riesana, mutta jos tyhjästä maalista ei saa vetoa kohti maalia, niin ainakaan tarjoilusta ei saa valittaa. Catanian hyökkääjien viimeistely-yrityksistä paistoi kyllä itseluottamuksen puute ja suoranainen tuska nykytilanteesta. Muutenkin kotijoukkueen vihamielisyys näkyi kyllä pelaajien otteista. Varsinkin maalivahti Andujar oli aivan pihalla tehden muutaman aivan käsittämättömän virheen. Ammattilaisten tietysti pitäisi pystyä pelaamaan olosuhteista välittämättä, mutta pelaajatkin ovat ihmisiä ja tällainen todellinen pannkakkukausi on varmasti todella vaikeasti käsiteltävissä.

Puoliajalla Catanian Curva yritti päästä kentälle, mutta kentän ja katsomon välissä ollut aita ja iso lauma poliiseja esti tämän yrityksen. Tämän jälkeen kaverit päättivät sytyttää katsomon palamaan, en tarkalleen tiedä mitä siellä poltettiin, mutta komealla liekillä tuo ainakin paloi. Puoliajalla käytännössä puolet Curvasta myös poistui katsomosta mikä aiheutti sen, että toisella puoliajalla ei päästy nauttimaan tunnelmasta sanan varsinaisessa merkityksessä.

Toisella puoliajalla Napoli lopetti pelaamisen käytännössä kokonaan. Catania hallitsi ja pääsi ihan kiitettäville maalipaikoilla ja lopulta onnistui maalinteossa, kun toppari Fabian Monzon ei enää edes teoriassa voinut epäonnistua päästessään sohimaan pallon maaliin lähes maaliviivan paikkeilta. Andujar esiintyi surkeasti, mutta myöskään Pepe Reina oli kaukana vakuuttavasta. Ensimmäisellä puoliajalla meinasi lahjoittaa holtittomalla vastaantulollaan maalin kotijoukkueelle ja toisella puoliajalla pomputteli varsin pahaenteisesti muutaman helpohkon kaukolaukauksen kanssa. Vastapainona tosin sitten muutama todellinen paraatipelastus, varsinkin Lodin kaukolaukauksen poimiminen ylänurkasta oli todellista highlight-kamaa. Catania iski vielä kertaalleen, mutta missään vaiheessa ei näyttänyt todella siltä, että tästä saataisiin aikaan vielä kunnon ottelua. Catanian maalien jälkeen oli mukava seurata ihmisten reaktioita, primitiivisenä reaktiona käytännössä jokainen juhli maalia parin sekunnin ajan, ennen kuin tajusivat ettei tänään saa juhlia ja alkoivat sen jälkeen jälleen viheltää omille.

Napoli tosiaan onnistui vihdoin karistamaan Catanian kirouksen niskastaan vakuuttavalla 4-2 vierasvoitolla. Catania on kyllä tällä hetkellä niin kovassa kriisissä, että on vaikea nähdä joukkueen kampeavan itseään enää kuiville tämän kauden aikana. Kannattajien mitta on selkeästi ylittynyt ja heidän turhautumisensa vaikuttaa taas joukkueen peliesityksiin kentillä. Italiassa kannattajien arvovalta on todella suuri ja Catanian nykytilanne on yksi esimerkki siitä, mitä tämä tarkoittaa pahimmassa tapauksessa. Jos olisin seurapomo, koittaisin hieroa jonkinlaista sopua kannattajien ja pelaajien välillä, joukkue vaatii tällä hetkellä kaiken tuen viimeiseen kahdeksaan liigamatsiin. Puotaminen on todennäköistä, mutta otteluita on vielä jäljellä useampi ja pisteitä jaossa riittävä määrä suureen selviytymistarinaan.